tekstiä


 19.4.2010 06:28

Fillari on vaarassa Kalliossa

  

Helsingissä varastetaan vuosittain 3000 polkupyörää. Pyörät ovat suurimmassa vaarassa kantakaupungissa Kalliossa, keskustassa, Kampissa ja Töölössä.

Keskimäärin kadonneen pyörän arvoksi ilmoitetaan 300 euroa. Myös hyvin arvokkaita yksittäisiä pyöriä varastetaan.

Tiistaina varastettiin pyörävarastosta Kivelänkadulta Töölössä pyörä, jonka arvoksi ilmoitettiin 3200 euroa. Vuonna 2009 Helsingissä ilmoitettiin kadonneeksi 11 yli 3000 euron arvoista polkupyörää.

Pyörät katoavat enimmäkseen kadulta ja sisäpihoilta. Ihmiset ajattelevat usein, että pyörä on sisäpihalla suojassa. Sisäpihoille on kuitenkin poliisin kokemuksen mukaan helppo päästä.

Pyöräkellareista ja muista sisätiloista pyöriä viedään suhteellisesti ottaen vähän. Noin viisitoista prosenttia varastetuista pyöristä on viety sisätiloista Helsingissä.

Pyörävarkauksien piikki on heinä-elokuussa, jolloin sattuu kolmannes ilmoitetuista pyörävarkauksista. Pyörävarkauksista kaikkiaan suurin osa tapahtuu öisin. Varkauksista selviää vain viisi prosenttia.

Pasi Vento

 

 

18.4.2010 22:43

Piikkimatto ei pysäyttänyt naiskaksikkoa

 

 

Naiskaksikko lähti kaahaamaan poliisia karkuun Helsingin Pihlajistossa sunnuntai-iltana. Pakeneminen ei päättynyt edes poliisin piikkimattoon.

Poliisi kiinnitti huomiota epäilyttävästi liikkuneeseen henkilöautoon Meripihkatiellä Pihlajistossa kello 21.38. Auto kiihdytti karkuun jo ennen kuin poliisipartio ehti laittaa edes hälytysvaloja päälle.

Kuljettaja yritti karistaa poliisit kintereiltään kääntymällä Rapakiventielle, jossa auto suistui päin liikenteenjakajaa. Seuraavaksi takaa-ajo jatkui Kehä I:n yli Malminkaarelle.

- Kuljettaja ajoi parhaimmillaan 130 kilometriä tunnissa, ja 30 kilometrin rajoitusalueellakin nopeus kohosi välillä sataseen, päivystävä komisario Tom Packalén kertoo.

Kuljettaja ajoi myös useita kertoja liikenteenjakajien väärältä puolelta.

Suurmetsäntiellä auto ajoi poliisin virittämän piikkimaton yli, mutta pako ei kuitenkaan vielä päättynyt tähän. Tyhjenevistä renkaista huolimatta pakoauto eteni vielä Tattarisuon Rattitielle, jossa autossa olleet kaksi naista yrittivät jousta poliisia karkuun.

Poliisit saivat lyhyen juoksukisan jälkeen noin 30-vuotiaat naiset kiinni. Heidän epäillään olleen huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Auto oli varastettu aiemmin sunnuntaina.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon käyttövarkautena ja huumaantuneena ajamisena.

Juho Jokinen

 

 

 

 

 

 

18.4.2010 22:05 päivitetty: 18.4. 22:05

Kaahaaja törmäili autoihin - matkustajat pakenivat

 

 

Kovaa vauhtia kiitänyt henkilöauto törmäsi neljään autoon Helsingin Punavuoressa sunnuntai-iltana.

Onnettomuus tapahtui hieman ennen iltayhdeksää, kun Punavuorenkatua ajanut autoilija osui ensimmäiseksi henkilöautoon Albertinkadun risteyksessä. Tämän jälkeen kuljettaja yritti ajaa karkuun onnettomuuspaikalta, mutta törmäsi vielä kolmeen kadunvarteen pysäköityyn autoon.

- Autossa oli kolme henkilöä. Kaksi pakeni paikalta, kuljettajan saimme kiinni, päivystävä komisario Tom Packalén kertoo.

Kukaan ei Packalénin mukaan loukkaantunut rytäkässä, mutta autot kärsivät peltivaurioita. Päihteillä ei ollut osuutta onnettomuuteen.

Poliisi etsii paikalta karanneita matkustajia. Tapahtunutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja liikennepakona.

Juho Jokinen

 

 

16.4.2010 22:23

Poliisi etsii koululaiseen törmännyttä autoilijaa

 

 

Poliisille tulleen tiedon mukaan henkilöauto törmäsi koulumatkalla olleeseen pyöräilijään varhain torstaiaamuna Hyvinkäällä. Autoilija ei pysähtynyt onnettomuuspaikalle.

Noin kello 8.10 Kalattomankadun ja Munckinkadun risteyksessä, suojatien kohdalla sattuneessa yhteentörmäyksessä loukkaantui vuonna 1995 syntynyt hyvinkääläistyttö.

Pyöräilijän havaintojen mukaan Kalattomankatua risteysalueelle tulleen pienen ja tumman henkilöauton kuljettaja huomasi törmäyksen.

Kaikki tapahtumaan liittyvät tiedot pyydetään ilmoittamaan poliisille numeroon 071 873 5179.

Vartti.fi

 

-nut/-nyt

 

1. istua

2. antaa

3. syö+dä

4. juo+da

5. tulla

6. ommella

7. mennä

8. surra

9. pestä

10. osa+ta

11. haluta

12. hypätä

13. häiri+tä

14. paeta

 

KÄYTTÖ

1)  negatiivinen imperfekti

minä en ajanut

sinä et

hän ei

me emme ajaneet

te ette

he eivät

2) perfekti

minä olen ajanut, minä en ole ajanut

me olemme ajaneet, me emme ole ajaneet

3) pluskvamperfekti

minä olin ajanut, minä en ollut ajanut

me olimme ajannet, me emme olleet ajaneet

4) nut-adjektiivi

NOMINATIIVI väsynyt mies - väsyneet miehet

GENETIIVI väsyneen miehen - väsyneiden miesten

PARTITIIVI väsynyttä miestä - väsyneitä miehiä

ILLATIIVI väsyneeseen mieheen - väsyneisiin miehiin

INESSIIVI väsyneessä miehessä - väsyneissä miehissä

ELATIIVI väsyneestä miehestä - väsyneistä miehistä

ALLATIIVI väsyneelle miehelle - väsyneille miehille

ADESSIIVI väsyneellä miehellä - väsyneillä miehillä

ABLATIIVI väsyneeltä mieheltä - väsyneiltä miehiltä

TRANSLATIIVI väsyneeksi mieheksi - väsyneiksi miehiksi

ESSIIVI väsyneenä miehenä - väsyneinä miehinä

 

Löydä teksteistä nut-partisiippeja!